Marttyyrien peili

Useita vuosia olin ollut tietoinen kahdesta vanhasta marttyyrikirjasta. Toinen on Marttyyrien peili, hollanniksi alun perin kirjoitettu ja julkaistu v. 1660. Se kertoo verisestä vainosta ns. anabaptisteja vastaan 1500-luvulla. 1597 näyttää olevan viimeinen vuosiluku.

Kirjan kirjoittaja on Thieleman J. van Braght. Kirjassa mainitut marttyyrit ovat enimmäkseen Alankomaista (siihen aikaan tämä alue sisälsi myös Belgian). Enimmäkseen nämä roviolla poltetut tai veteen hukutetut (joskus myös muulla tavoin tapetut) kristityt olivat mennoniitteja, joiden oppi-isä oli Friisinmaalta kotoisin ollut Menno Simons (1496-1561).

Wikipedian mukaan Marttyyrien peiliä annetaan mennoniittien parissa nykyisin usein häälahjaksi.

Toinen on alun perin englanniksi kirjoitettu Book of Martyrs, kirjoittaja John Foxe. Kirja julkaistiin 1563 Maria Verisen (Bloody Mary) veristen vainojen jälkitunnelmissa. Maria I hallitsi Englannissa vuosina 1553-1558, ja hän (ja hänen miehensä Espanjan kuningas Filip II) pyrki tukahduttamaan vereen protestanttisuuden ja palauttamaan Englannin katolisen kirkon helmaan.  

Marian kuoleman jälkeen kuningasvaltaan oli tullut Elisabet I, ja katolisuuden vaara oli toistaiseksi väistynyt.

Olisiko ollut tämän vuoden alkupuolella, kun rupesin tutkimaan, olisiko näitä teoksia mahdollista saada netistä. Molemmat onnistuinkin saamaan, ja ne ovat koneellani Word-tiedostoina.

Englanninkielisen Wikipedian mukaan Marttyyrien peilin täydellinen nimi on  “The Bloody Theater or Martyrs Mirror of the Defenseless Christians who baptized only upon confession of faith, and who suffered and died for the testimony of Jesus, their Saviour, from the time of Christ to the year A.D. 1660.

Verinen teatteri eli Marttyyrien peili! Defenceless Christians viittaa siihen, että nämä anabaptistit eivät periaatteessa tehneet pahalle vastarintaa, Matt. 5:39.

Koneellani oleva Marttyyrien kirja aloittaa UT:ssa mainituista kristityistä marttyyreista ja jatkuu Ranskan vallankumoukseen ja Robespierreen saakka. Nämä myöhemmän ajan marttyyrit tietenkin on lisätty kirjaan myöhempinä vuosisatoina. Ehkä kirja löytyisi alkuperäisenäkin netistä, mutta tämä sopii minulle: varmaankin alkupeäisen kirjan tekstit on säilytetty ja täydennetty teksti 1600- ja 1700-luvun asioilla.

Vähän aikaa luin rinnakkain molempia teoksia, mutta sitten ajattelin, että luen ensin Marttyyrien peilin ja otan sitten vasta Marttyyrien kirjan luettavakseni.

Kirja osoittautui aika isoksi, ja siinä oli hyvin paljon toistoa. Toisto johtui siitä, että kirjoittaja oli sanonut jotakin nimeltä mainiten kaikista marttyyreista, jotka olivat hänen tiedossaan. Hyvin monet näistä olivat kyenneet vankeutensa aikana kirjoittamaan ja lähettämään pois vankilasta selontekoja kuulusteluistaan. Jotkut näistä kirjoituksista ovat aika pitkiä, ja tietyt opinkohdat, joista anabaptisteja syytettiin, tulevat kaikissa kirjoituksissa esille.

Pääti kuitenkin lukea koko teoksen, vaikka kymmenesosankin lukemisesta olisi päässyt hyvin selville kaikesta oleellisesta.

Vain uskoontulleita kastava anabaptistinen suuntaus oli alkanut Sveitsissä. Menno oli kuitenkin kotoisin Hollannin Friisinmaalta, ja suuri osa tässä kirjassa mainituista mennoniitoista onkin kotoisin Alankomaista (nyk. Hollanti ja Belgia).

Anabaptistien vainoaminen keisarikunnan alueella perustuu keisari Kaarle V:n ediktiin vuodelta 1535. Sen mukaan anabaptistit, jotka eivät halunneet luopua uskostaan ja opistaan, oli ’rangaistava tulella’, so. poltettava roviolla. Jos uhrit olivat todella surullisia ja katuvia (”truly sorry and penitent”), miehet mestattiin miekalla, mutta naiset haudattiin ilmeisesti elävältä (engl. ”buried in the pit”).

Tätä viimeksi mainittua en muista kirjassa olleen, mutta etenkin naisia hukutettiin veteen.

Kun Kaarle V luopui vallasta 1556, Alankomaat joutuivat hänen poikansa Espanjan kuninkaan Filip II:n valtaan. Filip uudisti virallisesti isänsä tappolain.

Kuulusteluihin liittyi myös kidutusta. Sana ’rack’ (sanakirjan mukaan muiden merkitysten lisäksi myös ’kidutuspenkki’) mainitaan silloin tällöin. Harvoin mainitaan kuitenkin, että kukaan olisi antanut pyöveleille periksi.

Kolme oppia tulee useimmiten esiin näissä kuulusteluissa: 1) Anabaptistien kaste ja lapsikasteen hylkääminen ja moittiminen, 2) Sacramentin halveksiminen ja transsubstantiaation kieltäminen (anabaptistit eivät uskoneet katolista oppia leivän ja viinin muuttumisesta Kristuksen ruumiiksi ja vereksi) ja 3) anabaptistit eivät hyväksyneet sitä, että Jeesuksen ihmisruumis olisi Mariasta lähtöisin.

Kastekysymykseen syytettyjen oli helppo vastata. Eihän esim. Mark. 16:15-16 voi ymmärtää mitenkään muuten kuin että evankeliumia julistetaan ja ne, jotka uskovat evankeliumin (tulevat uskoon), kastetaan.

Papin aikaan saaman leivän ja viinin muuttumisen anabaptistit myös kykenivöt hyvin järkisyillä kumoamaan.

Anabaptistit näyttävät ottaneet hyvin kirjaimellisesti sanonnan ”Sana tuli lihaksi”. Siis myös Kristuksen ruumiillinen olemus tuli suoraan taivaasta.

Kreikkalainen teksti voidaan kyllä yhtä hyvin kääntää : ”Sana tuli lihaan.”

Anabaptistien ajatuksen mukaan täytyisi ilmeisesti ajatella, että Kristuksen ruumis oli luotu samaan tapaan kuin Aadamin aikojen alussa Siinä tapauksessa olisi outoa, että häntä nimitettäisiin Daavidin pojaksi. Se olisi täysin väärä nimitys.

Selvää on, että Jeesus oli ruumiillisen olemuksensa puolesta Marian poika. Hän oli kaikessa kiusattu, Hepr. 4:15, nimen omaan se vuoksi, että hänellä oli langenneen ihmisen ruumiillinen olemus.

Usein syytetyt anabaptistit ihmettelevät, millä oikeudella kirkko tappaa harhaan joutuneet sen sijaan, että opastaisi heitä oikeaan. Apostolit eivät tehneet niin.

Jonkun kuulustelijan väite, että Pietari tappoi Ananiaksen ja Safiiran, Ap. t. 5. luku, on omituinen väite. Eihän Pietari edes näytä tienneen, että Ananias kuolisi. Safiiran suhteen hän asian tiesi: ”he kantavat sinutkin pois.” Ap. t. 5:9. Mutta ihmeelliseltä tässäkin tuntuu, että Pietarin väitetään tappaneen Safiiran.

Joka tapauksessa katolinen kirkko oli pahemmin harhassa kuin anabaptistit teurastaessaan viattomia hurskaita uskovia. Siihen heillä ei ollut mitään valtuuksia.

Anabaptistit pitivät katolista kirkkoa vuoroin Baabelin porttona, Ilm. 17. luku, vuoroin Antikristuksena (kirkkoa tai paavia), Tässä he olivat samalla kannalla kuin useimmat protestantit esim. Luther.

Vaikka katoliset kuulustelijat hyvin tämän tiesivät, he kuitenkin moittivat anabaptisteja ’pyhän kirkon’ hylkäämisestä ja ’pyhien sakramenttien’ halventamisesta. He puhuivat ikään kuin anabaptisteilla olisi velvollisuuksia katolista kirkkoa kohtaan.

Antikristus ilmeisesti tulee olemaan henkilö, mies. Baabelin portto voi olla lopun ajan luopiokirkko, jossa katolisella kirkolla voi olla huomattava osa, mutta tuo järjestö muotoutunee varsinaisesti vasta Pedon eli Antikristuksen aikoina.

Yksi seikka, joka anabaptistien kuulusteluissa tuli esille, oli valan vannominen. Anabaptistit kieltäytyivät Matt. 5:34 mukaan kaikesta valan vannomisesta. ”Älkää ollenkaan vannoko.”

Alankomaiden pohjoisosa (nyk. Hollanti) irrottautui Espanjan vallasta Vilhelm Oranialaisen (Vilhelm Vaitelias) johdolla. Kapinaan noustiin v. 1568. Melko pian Hollannista tuli käytännössä itsenäinen, vaikka rauha tehtiin vasta 30-vuotisen sodan lopussa (Westfalenin rauha).

Itsenäistyminen lopetti Hollannissa myös anabaptistien verisen vainon. Espanjan haltuun jääneillä alueilla vainot varmaankin jatkuivat pitempään, mutta Marttyyrien peili lopettaa vuoteen 1597.

​

Karjala ja Vepsä

Aivan alkuvuodesta 2019 Frans Hartikainen, tutuksi tullut Raamattu Kansalle-käännöstyössä, otti yhteyttä.

Hän oli keskustellut Raamatunkäännösinstituutin ihmisten kanssa, ja oli menossa sinne käännöstarkastajaksi, alkukielten tuntijana. Hän kysyi minua mukaansa; kai oli keskustellut minusta RKI:n suunnalla.

En ollut aluksi kovinkaan innostunut asiasta. Olin lukenut aunuksenkarjalaisen (livviläisen) Uuden Testamentin läpi ja myös vepsäläisen. Jonkin evankeliumin olin lukenut vienankarjalaksi, kielellä, josta jotkut haluavat nykyään käyttää (kielen nimeksi) kummallista nimeä ’varsinaiskarjala’. Miten ihmeessä se on varsinaisempi kuin aunuksenkarjala?

Haluttomuuteni johtui siitä, että olin pitänyt lukemiani käännöksiä liian epätäsmällisinä.

Suostuin kuitenkin, ja lähdettiin yhdessä instituuttiin. Muistaakseni vielä samana vuonna tuli vepsäläinen kääntäjä Nina Zaitseva Helsinkiin, ja Nina, minä, Frans ja instituutin johtaja Anita Laakso istuimme saman pöydän ääressä pohtien Ruutin tai Joonan kirjan vepsäläistä tekstiä (molempia kirjoja olemme käsitelleet).

Osoittautui, että Ninan asenne oli aivan rakentava; alkutekstiin perustuvat korjausehdotukset tulivat paljolti hyväksytyiksi. Ei ollenkaan asennetta: ”Kirjoitin minkä kirjoitin.”

Jonakin myöhempänä vuonna Nina oli taas Helsingissä. Muita kääntäjiä en ole tavannut.

Raamatunkäännösinstituutti perustettiin Tukholmassa 1973. Tavoitteena oli Raamatun kääntäminen Neuvostoliiton vähemmistökielille. Kovin monilla niistä ei käännöksiä ollut tai jos oli, käännökset olivat niin vanhoja, että niitä oli vaikea ymmärtää. Tietenkin suurilla kielillä kuten ukrainalla oli Raamattunsa.

Vuonna 1983 perustettiin instituutin Helsingin osasto, joka on keskittynyt Raamatun kääntämiseen suomen sukukielille. Viroa ja unkaria lukuun ottamatta näillä kielillä on ollut vähän käännettyjä Raamatun tekstejä.

Instituutin kotisivun mukaan näyttäisi siltä, että koko Raamattu on julkaistu toistaiseksi vain udmurtin (vanha nimi: votjakki) kielellä. Komiksi (komi-syrjääni) on instituutin vuosijulkaisun 2021 mukaan valmistumassa koko Raamattu (vuoden 2022 lopulla). Varsin monelle kielelle on käännetty Uusi Testamentti ja joitakin Vanhan Testamentin kirjoja.

Alussa mainitsemistani kolmesta kielestä on Vanhaa Testamenttia käännetty eniten livviksi; suuri Jesajan kirja antaa livville huomattavan etumatkan.

Vähiten on Raamattua käännetty vienaksi. Instituutin nettisivun mukaan Uuden Testamentin lisäksi vain Joonan kirja. Vienaksi on käännetty myös kirja nimeltä Piiblijan kertomukšie, jossa on mukana 31 VT:n ja 28 UT:n kertomusta. Toisin sanoen vienalaiset ovat saaneet ainakin 31 keskeistä tekstiä Vanhasta testamentista, lyhennettyinä kylläkin. Teksti julkaistiin värikuvin v. 2018, kirjan mukana tulee myös CD-äänite.

Käännöstyö aloitetaan sillä tavoin, että kohdekieltä äidinkielenään puhuva (yleensä kirjallisesti sivistynyt ja käännöstyötäkin tehnyt) henkilö kääntää vanhan venäläisen käännöksen (ns. synodaalikäännös 1800-luvun lopulta) mukaan joitakin Raamatun kirjoja. Sitten tulevat mukaan alkukielen tuntijat.

Synodaaliraamattu, Sinodaljnaja Biblija, on kohtalaisen luotettava, kohtalaisen täsmällinen käännös. Emme kuitenkaan, me alkukielten ihmiset, suhtaudu siihen kohtuuttoman kunnioittavasti.

Kovin työllistävää tämä karjalais-vepsäläinen toimintani ei ole. Aina silloin tällöin tulee tekstejä, ja niihin otan kantaa heprean ja kreikan mukaan. Ja sähköpostilla ollaan yheydessä.

Tosiaan, vauhti ei näytä olevan kummoinenkaan. Mutta on vuosikymmenten aikana kuitenkin valmistunut monta Uutta Testamenttia, ja siis kaksi kokoraamattua ja joillakin kielillä osia Vanhasta Testamentista.

Aikaisemmin pidettiin vienaa ja aunusta saman kielen murteina ja käytettiin kielen nimeä karjala-aunus. Nyt kuitenkin näyttää olevan kehittymässä kaksi kirjakieltä: vienankarjalan (varsinaiskarjalan) ja aunuksenkarjalan (livvin).

Pieniä nämä kielet ovat, joku voisi sanoa: häviämisvaiheessa. Mutta omakielisen Raamatun saamisella voi olla joillekin ihmisille merkittävä hengellinen vaikutus.

Kastetut pakanat (Laestadius) 

Kristityillä eri piireistä on näinä viikkoina ollut kampanja tunnussanana ”Se löytyi!” 

Luterilaisista piireistä on esitetty arvostelua sille, että osa luterilaisista seurakunnista on mukana tässä asiassa. 

Minulla ei ole tässä niitä tekstejä, mutta muistin mukaan heidän perustelunsa on se, että luterilaisessa kirkossa pelastus perustuu kasteeseen ja ns. vapaissa suunnissa ratkaisevat tunteet. 

Kovin hyvin tässä ei näitä asioia määritellä. Olin 1987 kahtena iltana Billy Grahamin kokouksessa Helsingin stadionilla. Kokouksia oli neljänä iltana, ja menin Hämeenlinnan helluntaiseurakunnan bussilla kahtena päivänä Helsinkiin. Me turenkilaiset kuuluimme vielä silloin Hämeenlinnan seurakuntaan. 

Oikeastaan Grahamin puhe ei ollut ollenkaan tunteita kuohuttava, ja lopun kutsu ottamaan Jeesus vastaan oli pikemminkin business-like (liikemiesmäinen). Tahdon päätöstä ja ratkaisua/valintaa painotettiin. 

Uskoon tulemisessa ei ole keskeisintä tunnekuohu. Ei kuitenkaan pidä aliarvioida tunteita; kyllä uskossa on jotakin vikaa, jos ei koskaan mitään tunteita ole. 

Mitä tähän kasteenautuuteen tulee, ei voi muuta kuin pudistella päätään. Uskomisen pitäisi kohdistua Jeesukseen, ei kasteeseen: ”Olen pelastettu, koska minut on kastettu.” 

Äskettäin (varmaankin tämän vuoden aikana) löysin paikalliselta Pelastusarmeijan kirpputorilta vanhan kirjan Huutavan ääni. Ostin kirjan muistaakseni 5 eurolla. 

Vasta kotiin tultuani huomasin, että se oli Lars Levi Laestadiuksen tekstiä. Laestadius oli julkaissut lehteä joskus 1800-luvun puolivälin tienoilla, ja tässä oleva suomenkielinen teksti oli n. 100 vuotta myöhemmältä ajalta. 

Tähän nykyiseen asiaan kuuluva on Laestadiuksen toistuva sanonta ’kastetut pakanat’. 

Tällaista rumaa sanontaa LLL käyttää ihmisistä, jotka ilman heräämistä, armosta osalliseksi tulemista, uskoon tulemista, pitävät itseään hyvinkin kristittyinä. Niin kuin Jukolan Juhani sanoo: ”Me olemme kastettuja kristittyjä, Jumalan sotamiehiä, Kristuksen soltaatteja.” 

Laestadius ei siis ainakaan ole sitä mieltä, että ’kasteenautuus’ riittäisi pelastukseen. En lähde tarkistamaan muiden herännäisjohtajien kantoja, mutta siltä tuntuu, että he ovat suurin piirtein samaa mieltä LLL:n kanssa. 

Nämä nykyiset evankelioimiskampanjan vastustajat siis sulkevat luterilaiset herännäisjohtajat ja herätysliikkeet luterilaisuuden ulkopuolelle. 

Itse helluntaiseurakunnan jäsenenä olen kyllä aina joskus käynyt Lutheruksen kirkon tilaisuuksissa. Viimeksi olin luterilaisten ja helluntailaisten yhteisessä tilaisuudessa Se löytyi-kampanjan merkeissä. Lähetyskahvila Toivossa Turengissa. 

Mutta uskovan kristityn yhteistyö kastettujen pakanoiden kanssa on kyllä arveluttava asia. Ymmärrän hyvin niitä helluntailaisia, jotka vastustavat kaikkea yhteistyötä luterilaisen kirkon kanssa. Joutua tekemään yhteistyötä kastettujen pakanoiden kanssa! 

Paikallisella tasolla voidaan kuitenkin usein olla varmoja, kuuluuko joku luterilainen pappi kastettuihin pakanoihin vai ei. 

Mitä tähän kampanjaan tulee, niin tunnuslause ’Se löytyi’ kuulostaa kirkuvalta. Ihmiset ajattelevat: ”Siinä ne taas hihhuloivat!” Hillitympi asenne olisi parempi. 

Ja tietenkin tällaisessa kampanjassa tunteet tulevat keskeisesti esille. 

Ja pitkäjänteinen esillä oleminen olisi tehokkaampaa kuin muutaman viikon kampanja. Olisi päästävä siihen, että oltaisiin samaan tapaan näkyvissä katukuvassa kuin Jehovan todistajat ovat. 

Lauri Leevi epäilemättä nimittäisi näitä nykyisiä evankelioinnin vastustajia kastetuiksi pakanoiksi. 

Kolme kuningasta ja Jeesuksen veljet

Keskiaikana ja muulloinkin Raamatun kirjoittamisen jälkeisenä aikana on kehittynyt erilaisia virheellisiä Raamatun asioita koskevia ajatuksia. Katolinen kirkko väänsi tahallaan Raamattua omaksumiensa oppien tueksi.

​

Kolme kuningasta

Matteuksen evankeliumin 2. luvussa kerrotaan, että itäisiltä mailta tuli ’tietäjiä’ Juudeaan. He olivat nähneet kotiseudullaan (ilmeisesti uuden) tähden, jonka he tulkitsivat tarkoittavan, että ’äskettäin oli syntynyt juutalaisten kuningas’.

Tietäjät lopulta löysivät sen eläinsuojan, jossa Jeesus-lapsi makasi seimeen asetettuna. Seimi oli ruuhen/laatikon muotoinen astia, johon laitettiin esim. heiniä eläimen syötäväksi.

Alkutekstissä ’tietäjä’ on magos, monikossa magoi. Sana tarkoitti alkuaan Zarathustran uskonnon pappeja, mutta tuli sitten tarkoittamaan magian harjoittajaa, noitaa. Tästä sanasta tulevat sanat ’magia’ ja ’maaginen’.

Nämä papit harrastivat ilmeisesti niin paljon magiaa, että tällainen merkityksenmuutos oli mahdollinen.

Keskiajalla ruvettiin väittämään, että nämä tietäjät olivat kuninkaita. Heille keksittiin nimetkin: Caspar, Melchior ja Balthazar. Englannin kielessä loppiaisesta käytetään edelleen nimeä Three Kings’ Day, kolmen kuninkaan päivä.

Uudelle kuninkaalle kunnioitusta osoittavien magosten täytyi näiden keksijöiden mielestä välttämättä olla kuninkaita.

Tietäjien lukumäärästä meillä ei ole mitään tietoa. Lahjoja oli kolmea lajia, mutta 4:n tai 5:nkin tietäjän lahjat voivat hyvin olla vain kolmea lajia.

Tietäjät olivat selvästikin myös tähtien tutkijoita ja tähdistä ennustajia.

Kyllä magos tarkoittaa tiettyä ammattia ja asemaa, ja basileus (kuningas) tarkoittaa erästä muuta asemaa. Jos he olivat magoksia he eivät mitenkään voineet olla kuninkaita.

Ehkä voi sanoa, että matkueessa oli 3-5 magiaa ja astrologiaa harrastavaa Zarathustran uskonnon pappia.

Jeesuksen veljet

Raamatussa mainitaan ’Jeesuksen veljet’ Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas. Matt. 13:55. Jaakobista tuli myöhemmin Jerusalemin seurakunnassa varsin vaikutusvaltainen johtaja. Tämä Jaakob ilmeisesti on Jaakobin kirjeen kirjoittaja.

Kun alkukirkko alkoi muotoutua katoliseksi, Jeesuksen äidin asemaa alettiin kovin kohtuuttomasti korostaa. Alettiin hokea: ’ikuinen neitsyt’, tarkoittaen, että hän ei ollutkaan milloinkaan sukupuoliyhteydessä miehensä Joosefin kanssa.

Matt. 1:24-25 sanoo: ”Joosef... otti vaimonsa luokseen, mutta ei yhtynyt häneen ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan.” Tätä ei voi ymmärtää muuten kuin että hän yhtyi vaimoonsa Jeesuksen syntymän jälkeen.

Sanaa ’veli’ voidaan tietenkin käyttää velipuolesta tai (hepreassa/arameassa) muustakin sukupuolesta. Mutta meillä ei ole mitään perustetta sille, että näin olisi ollut tässä tapauksessa.

Ainoa peruste olisi se, että Maria oli ikuinen neitsyt. Tuo Matteuksen 1. luvun kohta kuitenkin osoittaa selvästi, että näin ei ollut. Maria ei ollut, todistetusti, ikuinen neitsyt

Selvää on, että Jaakob ja kumppanit olivat Marian ja Joosefin biologisia lapsia.