ohjelma syyskuu 2022.jpg

Tutustu alta linkkeihin. 

Sieltä löydät Jumalan sanaa kattavasti myös netistä.

Tulossa marraskuussa:

Pentin palsta otsikko (3).png
palstaillen.jpg

Heading 1

sss

Kolme kuningasta ja Jeesuksen veljet

 

Keskiaikana ja muulloinkin Raamatun kirjoittamisen jälkeisenä aikana on kehittynyt erilaisia virheellisiä Raamatun asioita koskevia ajatuksia. Katoline kirkko väänsi tahallaan Raamattua omaksumiensa oppien tueksi.

Kolme kuningasta

 

Matteuksen evankeliumin 2. luvussa kerrotaan, että itäisiltä mailta tuli ’tietäjiä’ Juudeaan. He olivat nähneet kotiseudullaan (ilmeisesti uuden) tähden, jonka he tulkitsivat tarkoittavan, että ’äskettäin oli syntynyt juutalaisten kuningas’.

 

Tietäjät lopulta löysivät sen eläinsuojan, jossa Jeesus-lapsi makasi seimeen asetettuna. Seimi oli ruuhen/laatikon muotoinen astia, johon laitettiin esim. heiniä eläimen syötäväksi.

 

Alkutekstissä ’tietäjä’ on magos, monikossa magoi. Sana tarkoitti alkuaan Zarathustran uskonnon pappeja, mutta tuli sitten tarkoittamaan magian harjoittajaa, noitaa. Tästä sanasta tulevat sanat ’magia’ ja ’maaginen’.

 

Nämä papit harrastivat ilmeisesti niin paljon magiaa, että tällainen merkityksenmuutos oli mahdollinen.

 

Keskiajalla ruvettiin väittämään, että nämä tietäjät olivat kuninkaita. Heille keksittiin nimetkin: Caspar, Melchior ja Balthazar. Englannin kielessä loppiaisesta käytetään edelleen nimeä Three Kings’ Day, kolmen kuninkaan päivä.

 

Uudelle kuninkaalle kunnioitusta osoittavien magosten täytyi näiden keksijöiden mielestä välttämättä olla kuninkaita.

 

Tietäjien lukumäärästä meillä ei ole mitään tietoa. Lahjoja oli kolmea lajia, mutta 4:n tai 5:nkin tietäjän lahjat voivat hyvin olla vain kolmea lajia.

 

Tietäjät olivat selvästikin myös tähtien tutkijoita ja tähdistä ennustajia.

 

Kyllä magos tarkoittaa tiettyä ammattia ja asemaa, ja basileus (kuningas) tarkoittaa erästä muuta asemaa. Jos he olivat magoksia he eivät mitenkään voineet olla kuninkaita.

 

Ehkä voi sanoa, että matkueessa oli 3-5 magiaa ja astrologiaa harrastavaa Zarathustran uskonnon pappia.

 

Jeesuksen veljet

 

Raamatussa mainitaan ’Jeesuksen veljet’ Jaakob, Joosef, Simon ja Juudas. Matt. 13:55. Jaakobista tuli myöhemmin Jerusalemin seurakunnassa varsin vaikutusvaltainen johtaja. Tämä Jaakob ilmeisesti on Jaakobin kirjeen kirjoittaja.

 

Kun alkukirkko alkoi muotoutua katoliseksi, Jeesuksen äidin asemaa alettiin kovin kohtuuttomasti korostaa. Alettiin hokea: ’ikuinen neitsyt’, tarkoittaen, että hän ei ollutkaan milloinkaan sukupuoliyhteydessä miehensä Joosefin kanssa.

 

Matt. 1:24-25 sanoo: ”Joosef... otti vaimonsa luokseen, mutta ei yhtynyt häneen ennenkuin hän oli synnyttänyt pojan.” Tätä ei voi ymmärtää muuten kuin että hän yhtyi vaimoonsa Jeesuksen syntymän jälkeen.

 

Sanaa ’veli’ voidaan tietenkin käyttää velipuolesta tai (hepreassa/arameassa) muustakin sukupuolesta. Mutta meillä ei ole mitään perustetta sille, että näin olisi ollut tässä tapauksessa.

 

Ainoa peruste olisi se, että Maria oli ikuinen neitsyt. Tuo Matteuksen 1. luvun kohta kuitenkin osoittaa selvästi, että näin ei ollut. Maria ei ollut, todistetusti, ikuinen neitsyt

 

Selvää on, että Jaakob ja kumppanit olivat Marian ja Joosefin biologisia lapsia.

Jahve, Jihve, Jehova

Jumalan nimiä on Vanhassa Testamentissa useita. Yksi, joka on jollakin tavalla erisnimen luontoinen, ei nimitys niin kuin ’Herra’, on heprealaisen tekstin JHVH. Heprelaisessa tekstissä on siihen liitetty vokaalit, joiden mukaan ääntäen nimi olisi Jehova. Yleinen käsitys kuitenkin on, että nämä vokaalit on laitettu sitä varten, että äännettäisiinkin ihan toinen sana Adoonai eli Herra. Näinhän juutalaiset sen lausuvat, ja ovat varmaan lausuneet kauan.

Amerikkalaisesta Book of the Month kirjakerhosta (joka sitten lopetti kansainvälisen osastonsa kokonaan) tilasin paksun kirjan, jonka aiheena oli ”Dead Sea Scrolls”, eli Kuolleen meren kääröt. Toisin sanoen Qumranin veljeskunta.

Siinä kirjassa sanotaan, että jos veljeskunnan jäsen erehtyi lausumaan Nimen, hän sai jonkin sellaisen lievemmän sortin rangaistuksen kuin esim. yhteisiltä aterioilta määräajaksi pois sulkemisen. Tästä näkyy, että niihin aikoihin, vähän ennen Kristusta ja vähän jälkeen, juutalaiset tunsivat tuon nimen äänneasun.

Netissä olevassa englanninkielisessä Raamatun ensyklopediassa (Bible Encyclopedia) sanotaan, että tätä nimeä pidettiin niin pyhänä, että ainoastaan ylipappi voi (hänen piti) lausua sen Sovituspäivänä (Joom kippuur) mennessään Kaikkeinpyhimpään. Tietokirja ei anna tarkkaa vuosilukua eikä edes vuosisataa, mutta ilmeisesti on kysymys toisen temppelin ajalta ennen vuotta 70 j.Kr., jolloin roomalaiset hävittivät temppelin.

Englantilaisista käännöksistä Wycliffellä on ”the Lord”, ei Jehovah. Ääntämisessä ilmeisesti on ollut jonkin verran eroa nykyiseen verrattuna. 1500-luvulla tehdyissä Englannin protestanttien käännöksissä käytetään nimeä Jehovah, mutta Kuningas Jaakon käännöksessä 1611 on Jehovah vain neljässä kohdassa.

The Jerusalem Bible 1966 ja sen uudempi laitos The New Jerusalem Bible 1985 käyttävät niminuotoa Yahweh.

Luther kääntää johdonmukaisesti sanalla ”der Herr”, Herra. Jotkut viime vuosisadan saksalaiset käännökset (kai joitakin tältäkin vuosisadalla) käyttävät muotoa Jahwe.

Suomalaisissa käännöksissä on Agricolasta lähtien Herra. Luther ilmeisesti vaikutti Agricolan valintaan; lieneekö tutkittu, kuinka paljon Luther yleensä vaikutti Agricolan käännösratkaisuihin. Voisi olettaa, että aika paljon.

Virolaisessa raamatussa on alusta lähtien ’Jehova’. Esim. ensimmäisessä virolaisessa raamatussa (1739) on 1. Moos. 2:7 ’Jehowa Jummal’. ’Jehoova’ oli vielä 1968 ilmestyneessä käänöksessä, mutta vuoden 1997 käännökseen on sen paikalle laitettu Issand, Herra. Netissä on sivusto www.piibel.net, ja siellä voi myös laittaa nuo molemmat piibelit rinnakkain ja vertailla niitä.

Kara’iitit on juutalaisuuden suuntaus, joka pitää vain Tanakhia, kristittyjen Vanhaa Testamenttia, pyhänä kirjana. He siis hylkäävät rabbiinisen tradition (evankeliumeissa: isien perinnäissäännöt), joka kiteyttiin Talmudiin ja muihin kirjoihin ensimmäisellä vuosituhannella.

Osa kara’iiteista kannattaa rabbiinista lausumiskieltoa, osa on sitä mieltä, että JHVH:n voi lausua, jotkut ovat sitä mieltä, että sen lausuminen on suorastaan mitsva, se on ’käsky’. Miten se on lausuttava, siitä on eri käsityksiä: Jahve, Jehova, Jihve. Jotkut haluavat käytettävän nimeä Jaah, koska Ps. 68:5 sanotaan: ”Hänen nimensä on Jaah”, suom. käännös: Herra. Tämä on kyllä mahdoton ajatus, kun nimessä Jaah on vain kaksi ensimmäistä kirjainta nimestä JHVH.

Yllä olevat kara’iitteja koskevat asiat ovat peräisin englanninkielisestä Wikipediasta. Varsin mielivaltaisia kehitelmiähän rabbiinien säännöt usein ovat. Kun Raamatun teksti sanoo, että kiliä ei saa keittää emänsä maidossa, rabbit ovat kehitelleet tästä sellaisen säännön, ettei maito- ja liharuokia saa sekoittaa eikä keittää samoissa astioissa.

Toisaalta, Mooseksen laissa on käsky, että katon ympärillä on oltava kaiteet, ettei kukaan putoaisi vahingossa alas. Tämä tasakattoihin perustuva sääntö ei sovellu käytettäväksi esim. tavallisiin suomalaisiin lapekattoihin. Säännön tarkoitus on ymmärrettävissä vain tasakaton pohjalta. Ja tämän säännön voi hyvin katsoa sisältävän kehotuksen yleisestikin pitää huolta siitä, että rakenteet esim. myös työpaikoilla ovat turvallisia. Pelkkä kirjaimeen tuijottaminen ei tässä ole hyvä ajatus.

Muodoilla Jahve ja Jihve on se puolensa, että ne voidaan yhdistää sanaan MINÄ OLEN, jolla Jumala esittelee itsensä 2. Moos. 3:14. Jihve voisi tarkoittaa: hän on; tosin se kai olisi esikirjallinen ääntämistapa, joka Vanhan Testamentin hepreassa olisi Jehevee. Suomeksi joko Jehve tai Jeheve.

’Jahve’ voisi olla hif’il-muoto: hän saattaa olemaan.

 

Viimeksi mainittu johtaa mieleen Paavalin tekstin: ”Sen tähden vanhurskaus on uskosta, että se olisi armosta. Näin lupaus pysyy lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka perustautuu lakiin, vaan myös sille, jolla on Abrahamin usko. Hän on meidän kaikkien isä ‒ niin kuin on kirjoitettu: "Monien kansojen isäksi minä olen sinut asettanut" ‒ sen Jumalan edessä, johon hän uskoi ja joka tekee kuolleet eläviksi ja kutsuu olemattomat, ikään kuin ne olisivat.” Room. 4:16-17.

 

Jehovan todistajat sanovat, että suomen kielessäkin pitäisi käyttää heprealaista nimeä muodossa Jehova. He sanovat, että taikausko on johtanut juutalaiset luopumaan Jumalan nimen käytöstä.

 

Mielestäni ei ole tarpeen käyttää tällaisia haukkumasanoja niin kuin ’taikauskoinen’. Kuitenkin on selvää, että kun käsky sanoo ”Älä turhaan lausu”, 2. Moos. 20:7, edellytetään, että on olemassa oikeaa, asianmukaista käyttöä. Eihän nimi, jota ei milloinkaan lausuta, toimi ollenkaan nimenä.

 

Ja kun Jumala sanoo 2. Moos. 3:15: ’tällä nimellä minut muistettakoon’, se olisi sanatarkasti ”tämä on minun muistini tai myös ’mainintani’, hepr. zekher. Sana zekher viittaa suoraan siihen, että nimi on mainittava.

 

Tämä koskee kuitenkin varsinaisesti heprean kieltä. Mielestäni suomen kielessä voi sanoa Herra, Jahve tai jopa Jehova.

 

Kreikkalaisessa Septuaginta-käännöksessä 200-luvulta e. Kr. on ’JHVH’ käännetty sanalla kyyrios, Herra.

 

Jehovan todistajat käyttävät Uudessa Testamentissakin sanaa ’Jehova’. Suorissa VT:n lainauksissa voisi näin tehdäkin, muta muissa kohdissa ’Jehova’ on tullut tekstiin epämääräisen fundeerauksen seurauksena.

 

Lisäksi on huomattava, että Uudessa Testamentissa ’Herra’ viittaa tavallisimmin Jeesukseen. Esimerkkinä 1. Kor. 8:6: ”Meillä on kuitenkin vai yksi Jumala, Isä, josta kaikki on ja  johon me olemme luodut, ja yksi Herra, Jeesus Kristus...”

 

’Luodut’-sanaa ei alkutekstissä ole. Teksti on kirjaimellisemmin ’ja me häneen’. Hänen yhteyteensä tai häntä varten.

 

Kristittyjen tulee olla Jeesuksen todistajia, Joh. 15:26-27; Ilm. 12:17; 17:6; 19:10; 20:4.

 

Jos jatkuvasti hoetaan Jehovaa, se merkitsee käytännössä Jeesuksen syrjäyttämistä. ’Jeesus’ on kuitenkin ainoa nimi, jossa me voimme pelastua, Ap. t. 4:12.

Samarialaiset

 

Samaria oli toisaalta kaupungin nimi, toisaalta se tarkoitti Uuden Testamentin aikana Samarian maakuntaa.

 

Vanhassa Testamentissa ’Samaria’ tarkoittaa yleensä Samarian kaupunkia. Kuitenkin, 1. Kun. 13:32  puhutaan monikossa Samarian kaupungeista. Ehkä ’Samaria’ tarkoitti tässä koko Israelin kuningaskuntaa, pohjoisempaa valtakunnan jakaantumisen jälkeisistä kahdesta valtiosta.

 

Uuden hallisijasuvun perustaja Omri (Ahaibin isä; Ahabin vaimo oli surullisen kuuluisa Iisebel, johon viitataan vielä Ilmestyskirjassakin, 2:20-23.) osti Semer/Shemer-nimiseltä mieheltä maa-alueen ja rakensi siihen uuden pääkaupunkinsa. Kaupungin nimeksi tuli Semerin mukaan Shomron. 1. Kun. 16:24.

 

Kreikaksi nimi vääntyi muotoon Samareia tai Samaria. Ei alkoi pian ääntyä i:nä joten äännettäessä ei ollut enää eroa. Latinalaisesta muodosta ’Samaria’ kehittyivät nykuisten eurooppalaisten kielten muodot.

 

Samaria oli Israelin kuningaskunnan pääkaupunki perustamisestaan saakka siihen asti, kun Assurin (Assyrian) kuningas Sargon teki lopun tuosta valtiosta ja vei suuren osan kansasta pakkosiirtolaisuuteen.

 

Muista Assyrian vallassa olevista maista tuotiin väkeä Israeliin. ”Sen jälkeen Assurin kuningas antoi tuoda siirtolaisia Baabelista, Kuutasta, Avvasta, Hamatista ja Sefarvaimista ja asetti heidät asumaan Samarian kaupunkeihin.” 2. Kun. 17:24.

 

Nämä ihmiset toivat mukanaan omat epäjumalansa. ”Baabelin miehet tekivät itselleen Sukkot-Benotin, Kuutin miehet tekivät Neergalin, Hamatin miehet Asiman, ja avvalaiset tekivät Nibhasin ja Tartakin. Sefarvaimilaiset polttivat poikiaan tulessa Adrammelekille ja Anammelekille, Sefarvaimin jumalille.” 2. Kun. 17:30-31.

 

He uhrasivat myös Jahvelle, Israelin Jumalalle. Jakeessa 33 sanotaan, että pelkäsivät Herraa, mutta seuraavassa jakeessa sanotaan, että he eivät häntä pelänneet. Jälkimmäisellä tarkoitetaan ilmeisesti sitä, että he eivät pelänneet oikealla tavalla, niin että olisivat luopuneet epäjuumalistaan.

 

Ennen pitkää he kuitenkin luopuivat epäjumalista, ja omaksuivat juutalaisuutta muistuttavan lakiuskonnon. Pyhäksi kirjakseen he kuitenkin hyväksyivät vain tooran, 5 Mooseksen kirjaa. Heillä on omat kirjainmallinsa ja hiukan erilainen murre kuin mikä on heprealaisessa raamatussa.

 

Jossakin vaiheessa he rakensivat oman temppelinsä Garissimin vuorelle. Tätä vuorta mainitaan siunauksen vuoreksi, 5. Moos. 11:29.

 

Uudet tulokkaat sekaantuivat vähitellen maahan jääneisiin israelilaisiin; muodostui samarialaisten sekakansa.

 

Esran kirjan 10. luvussa puhutaan juutalaisista, jotka olivat ottaneet vaimon ’maan kansoista’. jae 2. Nämä kaiketi olivat samarialaisia.

 

Esra sai aikaan, että juutalaiset miehet lähettivät pois nämä vaimot. Ehkä samarialaiset tässä vaiheessa vielä palvelivat epäjumaliaan, ja jumalankuvien palveleminen olisi voinut yleistyä juutalaisten keskuudessa, jos nämä samarialaiset naiset olisivat jääneet kansan keskuuteen.

 

Uuden Testamentin aikaan Samaria oli Juudean ja Galilean välissä oleva maakunta. Samarian kaupunki oli edelleen olemassa, Ap. t. 8:5.

 

Jeesuksen aikana samarialaiset olivat luopuneet epäjumalistaan, mutta juutalaiset eivät edelleenkään pitäneet heitä paljon pakanoita parempina. Juutalaiset eivät halunneet olla missään tekemisissä samarialaisten kanssa, Joh. 4:9.

 

Juutalaisten asenne tulee hyvin esille myös siinä, että Jeesukselle sanotaan: ”Sinä olet samarialainen, ja sinussa on riivaaja”, joh 8:48. Samarialaiseksi nimittäminen oli melkein yhtä paha kuin riivatuksi nimittäminen.

 

Jeesus ei ryhdy torjumaan samarialaisuuttaan, koska hän tietää, etteivät he todella luulleet hänen olevan samarialaisen. Mutta riivaajan olemisen hän kiistää. jae 49.

 

Kun Jeesus parantaa kymmenen spitaalista, Luuk. 17:12-19, ainoa, joka tulee kiittämään, on samarialainen. Jeesus sanoo: ”Missä ne yhdeksän ovat? Eikö ollut muita, jotka olisivat palanneet Jumalaa ylistämään, kui tämä muukalainen?” Jeesus asettaa samarialaisen israelilaisten yläpuolelle, ”uskosi on sinut pelastanut”, jae 19.

 

Jeesus esittää kertomuksen miehestä, joka Jerikon-tiellä joutui ryöstetyksi ja pahoinpidellyksi, ’puolikuolleeksi’. Joh. 10:30-37.

 

Pappi ja leeviläinen menevät maassa viruvan miehen ohi, mutta sitten tulee samarialainen. Hän menee miehen luo, antaa ensiapua (”öljyä ja viiniä”) ja vie hänet majataloon. Sitten hän jatkaa matkaansa annettuaan majatalon isännälle kaksi denaaria ja sanottuaan hänelle: ”Pidä hänestä huolta, ja jos sinulle koituu enemmän kuluja, minä maksan ne sinulle palatessani.”

 

Tätä ’laupiasta samarialaista’ Jeesus siis pitää parempana kuin juutalaisten arvohenkilöitä.

 

Johanneksen evankeliumin 4:nnessä luvussa kerrotaan, kuinka Jeesus tulee Sykar-nimiseen samarialaiseen kaupunkiin ja istuutuu väsyneenä ilmeisesti kaupungin ulkopuolella olevan lähteen reunalle.

 

Kaivolle tulee kaupungista nainen vettä hakemaan. Jeesus alkaa puhua hänen kansssaan, kertoo elävästä vedestä, jonka juominen saa aikaan, ettei enää koskaan tule jano. Hän myös ilmoittaa naiselle asioita tämän elämästä.

 

Nainen menee kaupunkiin ja sanoo: ”Hän on sanonut minulle kaikki, mitä minä olen tehnyt.” jae 29.

 

Aikaisemmin nainen on sanonut Jeesukselle: ”Meidän isämme (samarialsiet) ovat palvoneet Jumalaa ’tällä vuorella’ (Garissimin vuori), muta te sanotte, että pitää palvoa ja rukoilla Jerusalemissa.”

 

Jeesus vastaa, että on tulossa aika, jolloin todelliset rukoilijat eivät niinkään rukoile tässä tai tuossa paikassa, mutta he rukoilevat ”Hengessä ja totuudessa”. Tämä on tietenkin mahdollista missä paikassa tahansa.

 

Lopputuloksena on suuri herätys Sykarin kaupungissa. He sanoivat naiselle: ”Emme enää usko sinun puheesi tähden, sillä me itse olemme kuulleet ja tiedämme, että tämä mies todellakin on maailman vapahtaja.” Jae 42.

 

Kun Jeesus on valinnut 12 apostolia, hän sanoo jeille: ”Älkää menkö pakanoiden keskuuteen älkääkä mihinkään samarialaisten kaupunkiin. Menkää sen sijaan Israelin huoneen kadonneiden lammasten luo.” Luuk. 10:5-6.

 

Jeesus lienee tarkoittanut; ”Nyt ei ole se aika, että menisitte pakanoiden tai samarialaisten luo.” Jeesushan oli itse evankelioinut Sykarin kaupungissa.

 

Ylösnousemuksesa jälkeen Jeesus sanoo: ”Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.

 

Etnisiä samarialaisia arvioidaan tähän aikaan olleen noin miljoona. Samarian asukkaista suuri osa oli samarialaisia.

 

Jeesuksen poismenon jälkeen apostolit eivät näytä olleen innokkaita pakanoiden eikä edes samarialaisten evankelioimiseeen. Itse asiassa Samarian evankelioinnin aloitti Filippus-niminen mies, joka oli Jerusalemin seurakunnan diakoni, avustustyöntekijä. vanhan käänöksemme mukaan ’pöytäpalvelusta’ suorittava,

 

Hänellä ei ollut evankeliumin julistajan virkaa, mutta hän sai aikaan suuren herätyksen Samarian kaupungissa.

 

Miljoonainen kansa on nykyisin kutistunut niin vähiin, että Wikipedian mukaan luku on 800. Joitakin kymmeniä vuosia sitten luku oli 200.

 

Aikaisemmin samarialaiset saivat mennä naimisiin vain samarialaisten kanssa, ja tämä saattoi olla omiaan pienentämään pientä yhteisöä. Nyttemmin sallitaan miesten (näin sanotaan Wikipediassa) mennä naimisiin ulkopuolisen kanssa. Ei kaiketi kenen tahansa, vaan jonkun hyväksytyn kanssa. Ehkä juutalaisen parhaiten.

 

Kristittyjä ei taida nykyisten samarialaisten joukossa olla.

IMG_1380.JPG
 

Yhteystiedot


Janakkalan Helluntaiseurakunta:

Osoite: liikekuja 1, 14200 Turenki

S-posti: janakkalanhelluntaisrk@gmail.com


Vanhimmisto:
 
Jean-Pierre Kadeyi

William Ngoyi

Jukka Nieminen 0400 920363 jukka.raumalta@gmail.com

Markku Saukkonen 050 3573250 saukkosmake@gmail.com


 
Yhdistyksen hallituksen pj:
 
Jukka Nieminen
 

Työmuodot:
 
Lapsityövastaava: Tarja Toivonen p. 050 521 8008,  tarjaannikkitoivonen@gmail.com

Nuorisotyö
 
Maahanmuuttajatyö (Afrikka): Jean-Pierre Kadeyi

 
Pankkiyhteystiedot:
 
SRK:n tili: OP Janakkala FI58 5078 0820 0713 85, lahjaviite 4051